Kasvun ihme

Nyt tuntuu siltä, että puutarhassa olisi tunti tunnilta uutta ihmeteltävää. Aurinko lämmittää tällä hetkellä siinä määrin, että pihassa solisee, pälvikohdat sen kuin laajenevat ja uutta piippoa ja vihertävää pukkaa jo siinä määrin, että ne havaitsee myös ikkunasta.

akileija.jpg

Yksi lempikukistani, akileija, ojentelee pörheitä lehtiruusukkeitaan kohti aurinkoa. Osaa hennoista lehdyköistä on pakkanen päässyt hieman puraisemaan, mutta akileija kasvaa porskuttaa urheasti. Tämä yksilö taitaa olla naapurin pihalta levinnyttä hailakan vaaleanpunaista lehtoakileijaa (Aquilegia vulgaris). Olen istutellut terassipenkkiin useampaa jaloakileija- ja japaninakileijalajiketta, joten saa nähdä, onko viime syksyisistä kylvöksistäni mihinkään.

komeamaksaruoho

Pihlajapenkkiin istuttelin komeamaksaruohon (Sedum telephium) taimia saadakseni nauttia pörrinkäisistä ja kukinnoista vielä pitkälle syksyyn. Maksaruohon tiesinkin olevan varsin kiitollinen kasvi, jota on myös helppo lisätä pistokkaista, mutta silti lukuisat pönäkät alut saavat hymyn huulille. Tuoreissa poikasissa on kaunis vaaleanpunertava kuulto.

piippo.jpg

Pihlajapenkistä punkee myös koko joukko tällaisia punaisia piippoja. En kuollaksenikaan muista, mitä kaikkia sipuleita penkkiin syksyllä nakkelin. Jonkun olisi pitänyt kertoa puutarhanoviisille, että muistiinpanoja saa ja kannattaa tehdä. ;) Pienen googlaamisen perusteella veikkaan, että kyseessä voisi olla tulppaanin alku.

Miltä sinun puutarhassasi näin pääsiäistä edeltävällä viikolla näyttää?

 

 

Sinivaleunikko – karvainen kaveri

sinivaleunikko.jpg

Sinivaleunikkoa (Meconopsis betonicifolia) kuvataan erääksi haastavimmista perennoistamme talvenarkuutensa ja oikullisuutensa vuoksi. Puutarhanoviisina en tätä tietenkään tiennyt investoidessani viime vuonna kolmeen sinivaleunikon taimeen. Yksi taimista kuukahti heti kättelyssä, toinen osoittautui kitukasvuiseksi ja kolmas päätti pitkällisen harkinta-ajan jälkeen ilostuttaa karvaisen pörheillä lehdillään.

Olin varma, että talvimärkyyttä karsastavana kasvina sinivaleunikko ei tuohon terassipenkkiin enää nousisi, mutta niin vain sieltä punkeaa karvaista kaveria puutarhaihmistä ilahduttamaan. Täytyy vielä varmaan nakella öiksi havuja karvakamun päälle, ettei ilo jäisi liian lyhyeksi.

Kevään ensimmäinen nuppu

Kevätrituaaleihini näyttää kuuluvan joka-aamuinen pihakierros höyryävä kahvikuppi kourassa. Mikään ei kosketa puutarhaihmisen sydäntä voimakkaammin kuin kasvun ihmeen todistaminen. Saan taimien kasvun ihmettelystä sanoinkuvaamatonta iloa ja voimaa, joka auttaa kantamaan myös silloin, kun elämän toiset osa-alueet tuntuvat yhdeltä savimaan kynnöltä. Ja uijui sentään, mihin katseeni pihakierroksella nauliutui: kevään ensimmäiseen nuppuun!

lumikello.jpg

Veikkaan, että tämä herkkä nuppu kuuluu lumikellolle (Galanthus nivalis). Kylmää uhmaavan kaunokaisen viereen näyttää kohoavan muutama muukin lajitoveri, kaiken kaikkiaan bongasin kolme nuppua ja useita lehdenalkuja.

Haaveilin syksyllä istuttavani kerrotua lumikelloa (Galanthus nivalis plenus ’Flore Pleno’), mutta kävin sipuliostoksilla ilmeisen myöhään, sillä kaikki kerrotut lajikkeet oli jo loppuunmyyty. Nautin kuitenkin kovasti myös tästä yksinkertaisesta lajikkeesta. Ensi syksynä viskelen maahan lisää näitäkin sipuleita, haaveissani kun on saada metsäpihalleni reheviä lumikellotuppaita sinne tänne.

 


Krookuksia ja pionin piippoja

Onni on oma puutarha! Juuri kun sitä luulee, että talvi on onnistunut katkaisemaan kamelin selän, antaakin kevät merkkejä itsestään. Pihalla on pienen pieniä pälviä siellä täällä. Muutaman kaivonkannen kohdalla paljasta maata näkyy paikoin enemmän. Erityisen sykähdyttävää on huomata, miten uutta kasvua pukkaa maan ollessa vielä jäässä.

krookus_ja_pioni

Nuo punaiset pionin alut otan suurella kiitollisuudella vastaan. Puutarhanoviisina istutin ensin pionini aivan liian varjoisaan paikkaan. Syksyn tullen riivin ne ylös maasta ja istutin ne uudelleen pihan korkeimpaan ja valoisimpaan kohtaan. Arvelin, että kaikki viisi pioniani taisivat mennä kompostimateriaaliksi kaikessa siinä siirtelyssä ja uudelleenistutuksessa, mutta tuolta sitä uutta tulokasta näyttäisi pukkaavan. Taidanpa pitää viikonloppuna puutarhapäivän ja napsautella nuo edelliskesän varret mataliksi.

En muista nakanneeni krookuksia pionipenkkiin, mutta krookuksen aluilta nuo vihreät töröt kovasti vaikuttavat. Olisikohan käynyt niin, että maata mönkiessäni edellisen omistajan liian syvään istuttamat sipulit olisivat nousseet lähemmäs pintaa ja nyt ne innostuvat taimettumaan?

krookus

Jokusen sentin krookuksenalkuja löytyy pälvipaikoista enemmänkin. Pari seuraavaa päivää pitäisi näillä seuduilla lämpötilan kohota lähemmäs kymmentä astetta. Saapa nähdä, mitä se saa aikaan taimirintamalla.

 

Kevätmessuille

muscaris.jpg

Voi miten iloinen yllätys odottikaan Kukkala-blogissa! Kukkalan Sanna arpoi lippupaketteja Kevätmessuille ja minulla kävi mäihä. Miten hauskaa!

Kevätmessuilla minua kiinnostaa eniten OmaPiha-alueen tarjonta, jonka Puutarhauni-yleiskoristelualue kuulostaa houkuttelevalta. Jännä nähdä, millaisia puutarhaunia ammattilaissuunnittelija on nähnyt. Alueelle kohoaa myös Blogikylä, jonne omat unelmansa sisustaa  joukko suosikkibloggareitani. Todella mielenkiintoista nähdä ”livenä” asetelmia, tunnelmia ja tuokioita henkilöiltä, joiden puutarha- ja kukkaideoista innostun viikoittain.

Vielä pitäisi jokunen viikko odotella messujen aukeamista. Jokohan noina viikkoina saisi maistaa edes pienen palasen kevättä?

photo credit

 

 

 

Kukkaiskeijuja kevään kaipuuseen

IMG_20160229_211209.jpg

Odottavan aika on tunnetusti piiiiitkä. Ikkunasta tervehtii tällä hetkellä varsin lohduton näkymä: on harmaata ja jäistä. Maailma näyttää varsin värittömältä, eikä aurinkokaan ole näyttäytynyt tasaisen massan alta päiväkausiin.

Kirjaston lastenosastolta löytyi ihana kirja, Cicely Mary Barkerin kuvittama Kukkaiskeijujen kultainen kirja, jolla olen yrittänyt lääkitä kevään kaipuutani. Tutkimme lasteni kanssa, millaisia keijuja kevään ensikukkijoiden myötä puutarhaamme saattaa lennähtää. Krookuksia istutimme etupihan piskuiselle nurmialueelle syksyllä. Metsäpihalta puolestaan löytyy idänsinililjoja ja lumikelloja, mikäli ne ovat selvinneet talvimärkyydestä.

Suosittelen Kukkaiskeijujen kultaista kirjaa nostalgiannälkäisille kukkien kauneutta arvostaville. Kirjassa riittää lukuisia sivuja perheen pienimpien kanssa tutkittavaksi. Bonuksena lapset oppivat tunnistamaan erilaisia kasvilajeja.

Matti kevään tuopi

koivunoksat.jpg

Jos Matinpäivän ennustuksiin on uskominen, saamme odotella kevättä vielä hyvän tovin. Matina meillä pyrytti. Vanha kansa tietää kertoa, että tässä tapauksessa lunta tulisi vielä monta kertaa ennen kevättä. Toisaalta Mattina tullut lumisade ennustaisi hyvää marjavuotta, ja tätähän en suinkaan pistäisi pahakseni.

Talven selkä ei todellakaan tunnu taittuneen. Olen jo saanut oman osani talvesta ja päätin lasteni kanssa askarrella hieman kevätfiilistä kotiin. Lähimetsikössä tehtiin joulu- ja tammikuussa paljon metsänhoitohakkuita, joten kävimme poimimassa koivunoksia ja koristelimme ne höyhenillä. Karhulan vanhassa keittiötölkissä oksat saavat tuoda talven harmauteen tuulahduksia keväästä. Tölkin vieressä virallisena kevään odotuksen valvojana Riihis,  äidiltäni nelikymppislahjaksi saamani Oiva Toikan Riihipöllö.

 

 

Odottavissa tunnelmissa

pikkupuutarhuri.jpg

Pieni puutarhuri kastelupuuhissa.

Olen könynnyt sairaspäivien ratoksi Instagramissa ja huokaillut tanskalaisten ja brittiläisten puutarhaintoilijoiden valokuvia. Noilla kolkilla kevät on jo hyvässä vauhdissa, ja ihmiset iloitsevat maasta putkahtelevista sipulikukista. Itsekin odottelen, miten on mahtanut käydä muutamille viime vuonna istuttamilleni kukkaisystäville.

Olen aina rakastanut sinivuokkoja (Hepatica nobilis). Kun hokasin, että niitä kasvaa pieninä tuppaina siellä täällä mustikanvarpujen seassa, päätin investoida muutamaan lisätaimeen näiden pienten jalokivien lisääntymisen toivossa. Nyt talvella löysin Särkän perennataimiston sivuilta lehtosinivuokon aniliininpunaisen muodon, kuinka ihana se onkaan!

Naapureidemme pihalla kasvaa runsaasti myös kieloa. Harmittelin kovasti, kun meidän pihaltamme kielot uupuvat kokonaan. Kenties edelliset asukkaat ovat repineet kaikki maasta kielon myrkyllisyyden vuoksi. Koska maaperä kuitenkin on varsin suotuisa kieloille, istuttelin viime vuonna useamman vaaleanpunaisen kielon (Convallaria majalis ’Rosea’) ja jokusen tarhakalliokielon (Polygonatum multiflorum x odoratum), joiden toivoisin leviävän suuremmaksi kasvustoksi pihan perälle. Täytyy myös toivoa, että naapureidemme pihamailta kielot innostuisivat leviämään meillekin.

Nakkailin maahan myös useampia sipulikukkia krookuksista helmililjoihin ja hyasinteista narsisseihin. Narsissithan pukkasivat jo joulukuussa kunnon piipot mullasta esiin, joten saa nähdä, mitä niiden kanssa lopulta käy. Jos kalenteriani oikein tulkitsen, niin neljän viiden viikon päästä olisi jo toivoa nähdä ensimmäiset kevätkukkien pilkahdukset täälläkin. Siihen asti haaveillaan ja ollaan odottavissa tunnelmissa.

 

Kaunis kallio

Kirjoittelin edellisessä postauksessani rivaripihani kuusista, jotka raksittiin marraskuussa tukkipuiksi. Kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkyy, kuusten takaa häämötti aavistus sammalpeitteistä kalliota, joka ei kuitenkaan kuusten varjoista päässyt oikeuksiinsa pihani katseenvangitsijana.

metsäpiha

Nyt kun kuuset on kaadettu, kallio suorastaan varastaa kaikki katseet. En arvannut, miten ihana tuo kallio oikein onkaan! Nyt talvella kallio suorastaan hohkaa vihreän eri sävyjä.

kallio.jpg

Myös kalliossa esiintyvät erilaiset pintarakenteet tarjoavat kiinnostavaa tutkittavaa, kun pihan muut alueet ovat lumen peitossa. Sammal- ja jäkäläpeitteet elävöittävät kallion pintaa kaikkina vuodenaikoina, erilaiset ruohot ja varpukasvit taas pääsevät oikeuksiinsa kasvukautena.

kallio2.jpg

Kuusten kaaduttua kalliosta paljastui myös mukavia, suurten ruukkujen levyisiä ulokkeita, joita suunnittelen hyödyntäväni kevään sipulikukkaruukkuja asetellessani. Ehdinpä viime keväänä istuttaa yhdelle näkyneelle ulokkeelle jokusen tarhakylmänkukan (Pulsatilla vulgaris supbs. vulgaris ’Papageno’), joskin nyt epäilyttää, mahtaako kasvualusta pidättää liikaa talvimärkyyttä. No, jokusien viikkojen kuluttua näkee, tuppaako istutuksista uutta versoa.

tarhakylmänkukka.jpg

Kallio mahdollistaa pinnanmuotojen vaihtelut ja korkeuserot, jotka tuovat pihan perälle oman kiinnostavan ulottuvuutensa. Vaikka kallio pienellä rivaripihalla asettaa omat tilaan ja valoon liittyvät haasteensa, on se silti ihana lisä metsäpihan moniuloitteisuutta lisäämään.

kataja.jpg

Miten sinä hyödyntäisit kalliota omassa pihassasi?

Oi kuusipuu

Noin 100 neliöisen rivitaloasunnon kylkiäisenä tuli isohko metsäpiha, jota lähinnä ihmettelin ensimmäisen asumisvuoden ajan. Piha poikkeaa muiden asuntoyhtiöiden pihoista siinä, että edelliset omistajat eivät – suureksi onnekseni – olleet vetäneet koko pihaa nurmelle. Nyt pihasta noin kolmannes on kitukasvuisella nurmella ja loppu pinta-ala rehottaa mustikkaa, kotkansiipiä, metsävadelmaa ja pihlajan piiskoja.

piha.jpg

Pihan perällä kasvoi kaksi valtavaa kuusta, jotka paitsi varjostivat pihaa myös söivät runsaasti pihan pinta-alaa alimmaisten oksien levittäytyessä useiden metrien alalle. Kuuset myös lisäsivät kosteana kesänä pihan hyttyspopulaatiota, josta toki pihapiirissä pesineet pikkulinnut nauttivat kovasti.

metsäpiha.jpg

Ensin ajattelin vain sietää kuusia, koska ne toivat pihaan salaperäisen metsäistä tunnelmaa. Mutta erityisesti sateisena kesänä kuusten varjostavuus kävi toisinaan hermoille. Kun muiden pihoja hellivät harvinaiset auringonsäteet, meidän pihallamme värjöteltiin varsin kosteissa tunnelmissa. Laatikoista saimme kesän päätteeksi kohtuullisen perunasadon, mutta kesäkurpitsat, mansikat ja avomaan kurkut eivät yksinkertaisesti saaneet tarpeeksi valoa. Aurinkoisilla paikoilla näkyi perhosia, mutta pihallemme ne eivät varjon vuoksi eksyneet.

kuusi.jpg

Lopulta päädyin anomaan sekä taloyhtiöltä että kunnalta lupaa kuusten katkaisuun. Kuuset häädettiin marraskuun lopussa. Kuusten kaadon yhteydessä pihaltamme raksittiin myös villiintynyttä pajukkoa, yksi täysin vinoon kasvanut pihlaja ja muutamia kuivuneita koivunrankoja.

Näkymää katsellessani minulta melkein pääsi poru. Piha näytti ankealta, ja kuusten jälkeensä jättämä aukko paljasti näkymät pihaltamme parkkipaikalle ja tielle. Harmittelin myös sitä, miten mukavuudenhaluni oli ryöstänyt monilta pikkulinnuilta pesäpaikat.

kuusten_kaato.jpg

Olen menneet kuukaudet yrittänyt totutella uuteen näkymään, mutta lähipiirin vakuutteluista huolimatta silmäni eivät ole vielä tottuneet. Eniten pohdituttaa se, miten voisin järkevimmällä tavalla tilkitä sitä aukkoa, joka nyt antaa parkkipaikalle. Jokin kiva pensas (mikä?) tai puumaiseksi leikattu sellainen? Tai vaihtoehtoisesti pienikasvuinen hedelmäpuu (mikä?)? Kaavailin myös mahdollisen harjuviljelyn testaamista nyt kun siihen löytyisi materiaaliakin.

Olisiko sinulla ehdotuksia, miten tuohon alimman kuvan vasempaan reunaan jäävää aukkopaikkaa voisi metsäpuutarhalle luonteenomaisesti tilkitä?