Rivaripihan säästövinkit puutarhaan

Kotipuutarha-lehdessä (9/2016) jaettiin 53 vinkkiä sentinvenyttäjän puutarhapuuhiin. Täällä Rivaripihallakin säästäväisyys puutarha-asioissa on sen verran tuttua, että ajattelin jakaa kanssanne viisi tomeraa säästövinkkiä, joita olen hyödyntänyt puutarhassani.

Kasvata siemenestä, lisää pistokkaista

Siemenkasvatus on varsin huokea keino lisätä puutarhan lajikevalikoimaa. Mitä ihanimipien yksivuotisten, kaksivuotisten ja perennojen siemeniä monipuolisine idätys- ja kasvatusohjeineen on saatavana useilta kotimaisilta tarjoajilta. Mihinkään mittaviin esikasvatuspuuhiin en ole ryhtynyt, vaan enemmänkin siemenkylvöni ovat muistuttaneet throw & grow -meininkiä.

DSC05377.jpg

Puistolemmikkien (Myosotis sylvatica) herkkää hehkua – siemenkylvöistä tietenkin.

Pistokaslisäyksessä olen vielä kovin noviisi, mutta ainakin erilaiset maksaruohot, pelargonit, pikkutalviot ja vironmuratti eivät ole vaatineet sen kummempaa osaamista. Olen saanut lisättyä näitä kasveja puutarhassani vain tökkäämällä pistokkaat multaan ja pitämällä mullan kosteana.

Kierrätä puutarhajäte

Myönnän, olen hieman ihastunut taloyhtiömme hankkimaan oksasilppuriin. Tehokas mutta hiljainen kone tekee oksajätteestä hetkessä kaunista haketta, jota olen käyttänyt puiden ja pensaiden alustojen kattamiseen. Oksahakkeen myötä minun ei ole tarvinnut ostaa lisää kuorikatetta, joten säästöä tämäkin. Jos omat oksavarantoni hupenevat, haen mieluusti naapureilta ylimääräiset oksat hyötykäyttöön.

DSC05735.jpg

Pihlajan viottuneet oksat pääsivät pensaiden ja puiden juuristolle hakkeen muodossa.

Kyhäsin suurista lavakauluksista pihan perälle pari viherkompostia, jonne kerään kaiken puutarhasta tulevan kasvijätteen. Kevättalkoiden jäännökset maatuivat kesän aikana raakakompostiksi, jonka siirsin toiseen kompostiin jälkikypsymään. Haaveissani on, että olisin jossakin vaiheessa omavarainen kompostimullan suhteen. Ehkäpä investointi lämpökompostoriin olisi avuksi tämän haaveen toteutumisessa.

Keittiötarpeet hyötykäyttöön

Koska minulla ei vielä ole lämpökompostoria, en voi hyödyntää biojätettä siinä määrin kuin haluaisin. Kerään kuitenkin talteen kahvinpurut ja kananmunan kuoret. Kahvinpuruja ripsottelen ahkeraan happamaan maahamme ja olen huomannut, että esimerkiksi hortensiat, pikkutalvio ja mustikat nauttivat tästä miedosta happoannoksesta. Pestyt kananmunan kuoret taas murskaan hienoksi ja käytän kuorimurskan kalkista pitävien kasvien hoivaamiseen.

Satsaa säästöpakkauksiin

Kotimaan markkinoilla myytävät kukkasipulien säästöpakkaukset ovat aika pieniä. Ostin Hollannista esimerkiksi krookuksen ja helmililjojen säästöpakkaukset, joissa sipuleita on kolminumeroinen määrä, mutta hintaa pakkauksella oli saman verran kuin Suomessa myytävällä ”suurpakkauksella”, jossa on lajikkeesta riippuen 20-50 sipulia. Kun kukkasipulitilauksen tekee vielä kimpassa, saa suurpakkauksilla aikaan hyvän säästön (olettaen, että pitää kukkaron nyörit supussa täällä kotimaassa) ja kauniin kukkaloiston.

DSC05070.jpg

Sipuli siellä, sipuli täällä – suurpakkauksilla säästöä ja huimaa väriloistoa.

Verkostoidu muiden puutarhaintoilijoiden kanssa

Toiset puutarhahörhöt ovat paitsi mitä mainiointa juttuseuraa myös keino laajentaa puutarhan kasvivalikoimaa. Hyödynnä tilaisuudet siemen- ja taimivaihtoihin, kierrätä mahdolliset virhehankinnat ja adoptoi toisten ylimääräiset siementaimet, jakopalat ja pistokkaat. Meillä Suomessakin puutarhaintoilijat voisivat aktivoitua erilaisten vihervaihtareiden merkeissä. Esimerkiksi kirjemerkillä saa jo mukavan määrän siemeniä lähetettyä somemaailmassa tavatulle puutarhaystävälle.

DSC06594.jpg

Aurankukka (Agrostemma githago) matkasi luokseni siemenvaihdon kautta.

Olisiko sinulla jakaa jokin hyväksi havaittu säästövinkki muille puutarhan ystäville?

Ihanat metsäkukat

metsätähti.jpg

Rivaripihalla on hiljaksiin tulossa aika, jolloin puutarhan luonnonmukaiset metsäkukat alkavat kukoistaa. Pidän tästä vuodenajasta todella paljon, sillä se muistuttaa minua lapsuuteni seikkailuista lähimetsikössä. Bongasin ensimmäiset metsätähdet (Trientalis europaea) puutarhan varjoisimmista osista. Samoilta alueilta löytyy myös nuppuasteella olevaa oravanmarjaa (Maianthemum bifolium).

oravanmarja.jpg

Oravanmarjat kuulemma tarvitsevat ravinteikkaan kasvualustan viihtyäkseen, joten on mukava huomata, että pienen metsäpuutarhani maaperä vaikuttaisi olevan hyvällä tolalla.

kielo.jpg

Myös kielo (Convallaria majalis) on aloittanut kukintansa. Erityisesti iltasella kielojen tuoksu on huumaava. Naapureidemme pihamailta kieloa löytyy runsaasti, meillä sitä ei juurikaan ole. Veikkaan, että edelliset omistajat ovat kaivaneet juurakoita ylös kasvin myrkyllisyyden vuoksi, koska kieloesiintymät katkeavat liki seinään tonttien rajoilla. Onneksi kielot eivät tonttien rajoja kunnioita, joten toivon, että juurakot leviäisivät suuremmiksi kasvustoiksi myös meillekin.

alaskan_kleitonia3

Bongasin puutarhasta myös kunnon kasvuston alaskankleitoniaa (Claytonia sibirica). Kukka on mielestäni todella herkkä ja toivon, että tämäkin ruohokasvi viihtyisi ja leviäisi pihassamme entistä suurempiin mittoihin. Tyttäreni poimi alaskankleitoniaa lemmikkikimppuunsa ja se kesti todella monta päivää myös leikkona. Tykkään kovasti!

nurmitädyke.jpg

Nurmitädyke (Veronica chamaedrys) ei ole varsinaisesti metsä- vaan niittykukka, mutta sekin viihtyy luonnonmukaisena metsäpuutarhamme aurinkoisimmissa heinikoissa. Tädykkeen yhden kukan elinikä on kovin lyhyt: Aamulla avautuvan kukan teriö on loistavan sininen vain yhden päivän ajan, jonka jälkeen se jo alkaa lakastua.

Vaikka iloitsenkin puutarhaan istuttamistani puutarhakasveista, on näillä luonnonkasveilla aivan erityinen paikka niin Rivaripihalla kuin puutarhaihmisen sydämessäkin.

 

Noviisi täällä hei!

sinivuokot.jpg

Kohta näitä taas saa! Sinivuokot (Hepatica nobilis) kuuluvat metsäpihani ikisuosikkeihin.

En ikinä arvannut, että minusta tulisi puutarhaihminen. Olen näet niitä tyyppejä, jotka juottavat kaktuksensa tukehduksiin ja onnistuvat saamaan anopinhampaankin hengiltä. Jostain joskus luin, että jos anopinhampaan kasvattaminen ei onnaa, kannattaa harkita toista harrastusta. Edellä kuvaillut eväät ovat siis varsin köykäiset puutarhanhoitoon. Vaan onnistuu se puutarhaintoilu heikommillakin lahjoilla, kasveista kun hurmaantuu ilman sitä kuuluisaa multasormeakin.

Vuosi sitten sain ensimmäisen maatilkun, jota hoivata ja hoitaa. Pieni rivaripiha on niin suunnattoman ilon kuin myös pienten pettymystenkin lähde. Nyt on alkamassa toinen puutarhavuoteni ja ajattelin kirjoitella edesottamuksiani muistiin, osin itselleni, osin ehkä tutustuakseni muihin puutarhan ystäviin.

Tervetuloa Rivaripihalle!