Uskaltaakohan tätä edes julkisesti sanoa ääneen, koska tästä joutuu kuitenkin tilille. Olen ajatellut, että tämän kauden kasvibudjettini olisi enintään vain 50 euroa. Tämä pitäisi sisällään kaikki kasvit; juurakot, taimet, sipulit, kaikki. Tämän 50 euron päälle minulla on Äiteeltä joululahjaksi saamani lahjakortti Ruoveden Viherrinki-myymälään. Tämä riittäköön.
Katse kulutuskäyttäytymiseen
Olen jo pidempään miettinyt sitä, miten puutarhuroinnistakin on tullut yksi varsin hyvin tuottava kulutuskulttuurin muoto. Kantar TNS:n Kotipuutarhatutkimuksen mukaan suomalaiset käyttivät vuonna 2017 huimat 562 miljoonaa euroa puutarha-alan palveluihin ja tuotteisiin. Vuoden 2018 tulokset julkaistaan varmaankin muutaman kuukauden sisällä, mutta uskoisin summan tuosta vielä kasvaneen.
Kotimaisen puutarhabisneksen kukoistaminen sinänsä on minusta oikein upea asia. Minua kuitenkin vaivaa omassa kulutuskäyttäytymisessäni se, että harrastukseen on alkanut kiinnittyä elementtejä, jotka koen ongelmallisiksi sekä henkilökohtaisen talouden että laajemmin yhteiskunnallisen vastuullisuuden näkökulmasta. Olen reilu kymmenen vuotta sitten pyristellyt irti turhasta shoppailusta ja kirppistelystä. Olen ollut tyytyväinen, kun kotimme ei enää tursua tavaraa. Viime vuonna kuitenkin huomasin, miten kuluttamisen eetos on kuin varkain hiipinyt myös puutarhaharrastukseni kylkiäiseksi.
Mihin sitä rahaa kuluu?
En edes uskalla laskea, kuinka paljon olen näiden neljän vuoden aikana käyttänyt rahaa puutarha-alan tuotteisiin. Joka ikinen vuosi olen ostanut säkkikaupalla erilaisia kasvualustoja, kuorikatetta ja lannoitteita. Olen myös haalinut työkaluja, ruukkuja, kasvitukia ja koristeita. Oma osansa on myös kulunut rakennusmateriaaleihin, puutarhakalusteisiin ja kaasugrilliin tykötarpeineen. Niin ja ne puut, pensaat, taimet, juurakot, sipulit ja siemenet. Tässä lähes kilpavarustelua muistuttavassa hamstrauksessa minua kismittää yksi perusarvojani vastaan kinnaava piirre: vastuullisuuden puute.
Harrastus vastuullisemmaksi
Yritän asteittain korjata kulutuskäyttäytymistäni vastuullisemmaksi, mutta puutarhaan liittyvien ostosten kohdalla minun tulee vielä skarpata ihan tosissani. Yritän kovasti vähentää muovin kulutusta perheemme kohdalla, mutta valitettavan moni puutarhaan liittyvä ostos kulkeutuu kotiin muoviin pakattuna. Kun harrastuksen etenemisen myötä tieto lisääntyy, huomaan myös, etteivät kaikki puutarha-alan yritykset toimi vastuullisesti. Olen tajunnut ostaneeni kotimaisista puutarha-alan verkkokaupoista kasveja, jotka eivät millään muotoa pärjää meidän oloissamme, vaikka niitä vyöhykkeillä I–III menestyviksi perennoiksi kovasti mainostetaan. Perennoja ne ovatkin eteläisessä Ruotsissa tai Tanskassa, mutta eivät meidän leveyksillämme. Minua myös kalvaa tieto, miten paljon vettä ja sähköä ammattimainen taimituotanto vaatii.
Yritän puutarhaharrastuksessani siirtyä askeleen kohti omavaraisuutta ja vierasvaraisuutta (Äitee, jakopaloja otetaan vastaan!). Tänä vuonna valtaosa puutarhaan istutettavista kasveista tuleekin kevään siemenkylvöistä, mikäli saan ne onnistumaan. Suuri osa siemenistä on lähituotantoa joko omalta pihalta, Äiteen perämettältä tai Instagramissa kohdatuilta puutarhatuttavilta. Muistan myös lahjoa muita puutarhan ystäviä siemen- tai taimiyllätyksillä. Huomion kohdistaminen kasvishoppailusta puutarhaan kokonaisuutena auttaa myös keskittymään siihen, mitä puutarhani ihan oikeasti mahtaa tarvita sekä ekologisuuden että viihtyvyyden kannalta.
Uskallatko sinä asettaa itsellesi kasvukauden kasvibudjettia?
Ärsykkeille herkkänä introverttina kaipaan paljon omaa tilaa ja rauhaa, jotta voin ladata akkujani arjen kuormasta selvitäkseni. Puutarha on osoittautunut oivaksi paikaksi löytää tilaa ja hiljaisuutta pikkulapsiperheen arjessa. Vaikka perheemme nuorimmainen – se papupata – viihtyy erinomaisesti puutarhassa, saan hänelle pikkutehtäviä antamalla sopivasti myös omaa tilaa ja aikaa hengähtää.
En aikaisemmin ole pitänyt itseäni visuaalisesti luovana ihmisenä. Puutarhan myötä olen kuitenkin löytänyt tämän luovuuden lajin myös itsestäni. Mietin paljon puutarhani luontaista metsäpuutarhan henkeä kasvivalintoja pohtiessani. Mallailen kasviyhdistelmiä ja tunnustelen, miten erilaiset värit, lehtimuodot ja pintarakenteet toimivat yhdessä.
Ruuhkavuosien pyörityksessä tarvitsen asioita, jotka ovat tässä ja nyt. Esimerkiksi siementen kylväminen, pikkuisten taimien kouliminen ja uudelleen istuttaminen ovat ihanan automaattista puuhaa, jossa sormet käyvät hetkeen keskittyen. Siemenkylvöissä ja taimien käsittelyssä on mielestäni jotain samaa kuin käsitöissä, joita harrastan etenkin talvikuukausina. Vaikka pienten taimien käsittelyssä vaaditaan voimakasta keskittymistä juuri siihen hetkeen, työtä tehdään kuitenkin tulevaisuutta – tulevan kasvukauden kukkaloistoa – ajatellen. Samoin käsitöissä mieli on tiukasti kiinni ohjeen seuraamisessa, vaikka tavoitteena on se maailman ihanin neulepaita tai -takki.
Kun puutarhurointi on talviaikaan tauolla, ajattelen puutarhaani päivittäin, teen suunnitelmia tulevalle kasvukaudelle ja unelmoin erilaisista pikkuprojekteista, joita puutarhassani voisin toteuttaa. Huomaan myös kaipaavani ulkoilmaa ja luontaista liikuntaa, jota puutarhurointi minulle suo.
Rivaripiha 