Oman pihan sinivuokko

Voi tätä onnea! Terassipenkkiä kuopsutellessani silmiini pilkahti jotakin siniviolettia. Paljain silmin tästä kaverista oli vaikea saada selkoa, mutta lopulta kamera vahvisti epäilykseni oikeaksi. Yksi viime kesänä istuttamistani sinivuokon (Hepatica nobilis) taimista on hengissä! Tarkka tihrustelu paljasti vielä pari muuta karvaista kaveria punkemassa mullasta ylös.

sinivuokko.jpg

Sinivuokkomättäistä Rivaripihalla ei voida vielä puhua, mutta riemuitsen jo tästä yhdestäkin yksilöstä valtavasti.

Sinivaleunikko – karvainen kaveri

sinivaleunikko.jpg

Sinivaleunikkoa (Meconopsis betonicifolia) kuvataan erääksi haastavimmista perennoistamme talvenarkuutensa ja oikullisuutensa vuoksi. Puutarhanoviisina en tätä tietenkään tiennyt investoidessani viime vuonna kolmeen sinivaleunikon taimeen. Yksi taimista kuukahti heti kättelyssä, toinen osoittautui kitukasvuiseksi ja kolmas päätti pitkällisen harkinta-ajan jälkeen ilostuttaa karvaisen pörheillä lehdillään.

Olin varma, että talvimärkyyttä karsastavana kasvina sinivaleunikko ei tuohon terassipenkkiin enää nousisi, mutta niin vain sieltä punkeaa karvaista kaveria puutarhaihmistä ilahduttamaan. Täytyy vielä varmaan nakella öiksi havuja karvakamun päälle, ettei ilo jäisi liian lyhyeksi.

Odottavissa tunnelmissa

pikkupuutarhuri.jpg

Pieni puutarhuri kastelupuuhissa.

Olen könynnyt sairaspäivien ratoksi Instagramissa ja huokaillut tanskalaisten ja brittiläisten puutarhaintoilijoiden valokuvia. Noilla kolkilla kevät on jo hyvässä vauhdissa, ja ihmiset iloitsevat maasta putkahtelevista sipulikukista. Itsekin odottelen, miten on mahtanut käydä muutamille viime vuonna istuttamilleni kukkaisystäville.

Olen aina rakastanut sinivuokkoja (Hepatica nobilis). Kun hokasin, että niitä kasvaa pieninä tuppaina siellä täällä mustikanvarpujen seassa, päätin investoida muutamaan lisätaimeen näiden pienten jalokivien lisääntymisen toivossa. Nyt talvella löysin Särkän perennataimiston sivuilta lehtosinivuokon aniliininpunaisen muodon, kuinka ihana se onkaan!

Naapureidemme pihalla kasvaa runsaasti myös kieloa. Harmittelin kovasti, kun meidän pihaltamme kielot uupuvat kokonaan. Kenties edelliset asukkaat ovat repineet kaikki maasta kielon myrkyllisyyden vuoksi. Koska maaperä kuitenkin on varsin suotuisa kieloille, istuttelin viime vuonna useamman vaaleanpunaisen kielon (Convallaria majalis ’Rosea’) ja jokusen tarhakalliokielon (Polygonatum multiflorum x odoratum), joiden toivoisin leviävän suuremmaksi kasvustoksi pihan perälle. Täytyy myös toivoa, että naapureidemme pihamailta kielot innostuisivat leviämään meillekin.

Nakkailin maahan myös useampia sipulikukkia krookuksista helmililjoihin ja hyasinteista narsisseihin. Narsissithan pukkasivat jo joulukuussa kunnon piipot mullasta esiin, joten saa nähdä, mitä niiden kanssa lopulta käy. Jos kalenteriani oikein tulkitsen, niin neljän viiden viikon päästä olisi jo toivoa nähdä ensimmäiset kevätkukkien pilkahdukset täälläkin. Siihen asti haaveillaan ja ollaan odottavissa tunnelmissa.